Nämä paparazzikuvat ovat aina vähän riskaabeleja, kun tilanne on yhtäkkiä päällä, eikä ehdi säätää kunnolla valotuksia tai asettua oikeaan kulmaan. Sitä paitsi tykkään kuvata niin ettei ihminen tiedä kuvasta mitään, vaan että tilanne on aito - ja tiedän kyllä, että niin ei saisi tehdä!
En kuitenkaan koskaan kuvaa halventaakseni jotakuta tuntematonta tai nauraakseni hänelle, vaan mieluummin jopa päinvastoin. Ajattelen mielessäni jollakin tapaa tehdä kunniaa kuvan kohteelle, nostaa jotakin hänen ominaispiirrettään, jonka olen näkevinäni.
Minäkin tykkään kuvata ihmisiä niin, etteivät he, ainakaan heti, tajua olevansa kohteena. Juhlissa, jossa on kuvaajana, se on luvallistakin koska kaikki tietävät, että voi joutua kuvatuksi ja silloin voi röyhkesäti käyttää tilanteita hyväksensä.
Tuo romanin kuva on minustakin paras, silmät hänellä ovat kuin isälläni, niin että ihan säpsähdin.
itse olen miettinyt, mitä romanimiehen silmät sanovat, millaisesta tunnetilasdta ne viestivät, kun hän selvästi huomaa, että muuan nainen kuvaa häntä isohkolla kameralla hyvinkin innostuneesti ja suoraan katsoen, ei ihan vierestä.
Minusta katseessa on nimittäin hiven torjuntaa tai varuillaanoloa, enkä tiedä johtuuko se tilanteesta vai jostakin hänen omista ajatuksistaan.
8 kommenttia:
Hieno kuvasarja, juuri tuollaisia markkinat ovat!!
Kaverini kehui juuri Las Vegasissa käyneenä suuren maailman ihmeitä silmät ymmyrkäisenä, mutta ei se näköjään niin ihmellinen näytä olevankaan.
Juu, ei ollut Las Vegas kovin ihmeellinen. Aika kylmin ilmein käveltiin ohi. Eniten markkinakansaa tuntui naurattavan Pallivahan emännän Torttulaulu.
Hieno muotokuva alinna!
Eipä muissakaan vikaa, tähän se on.
Nämä paparazzikuvat ovat aina vähän riskaabeleja, kun tilanne on yhtäkkiä päällä, eikä ehdi säätää kunnolla valotuksia tai asettua oikeaan kulmaan. Sitä paitsi tykkään kuvata niin ettei ihminen tiedä kuvasta mitään, vaan että tilanne on aito - ja tiedän kyllä, että niin ei saisi tehdä!
En kuitenkaan koskaan kuvaa halventaakseni jotakuta tuntematonta tai nauraakseni hänelle, vaan mieluummin jopa päinvastoin. Ajattelen mielessäni jollakin tapaa tehdä kunniaa kuvan kohteelle, nostaa jotakin hänen ominaispiirrettään, jonka olen näkevinäni.
Mielenkiintoisia kuvia. Mitähän muistoja ja ajatuksia tuon romanipapan pään sisällä onkaan?
Sanopas se, Delilah! Tarina olisi kiva kuulla.
Minäkin tykkään kuvata ihmisiä niin, etteivät he, ainakaan heti, tajua olevansa kohteena. Juhlissa, jossa on kuvaajana, se on luvallistakin koska kaikki tietävät, että voi joutua kuvatuksi ja silloin voi röyhkesäti käyttää tilanteita hyväksensä.
Tuo romanin kuva on minustakin paras, silmät hänellä ovat kuin isälläni, niin että ihan säpsähdin.
itse olen miettinyt, mitä romanimiehen silmät sanovat, millaisesta tunnetilasdta ne viestivät, kun hän selvästi huomaa, että muuan nainen kuvaa häntä isohkolla kameralla hyvinkin innostuneesti ja suoraan katsoen, ei ihan vierestä.
Minusta katseessa on nimittäin hiven torjuntaa tai varuillaanoloa, enkä tiedä johtuuko se tilanteesta vai jostakin hänen omista ajatuksistaan.
Lähetä kommentti