Toivon, että kenenkään lapsen ei koskaan tarvitsisi tuntea itseään aikuista voimakkaammaksi. Ja että jokaisella lapsella olisi joka päivä, aina tarvittaessa aikuinen läsnä rinnallaan.
Ymmärrän, ja itse ajattelin juuri samaa. On ollut niin huonot ja sateiset ilmat, etten ole päässyt nyt kuvaamaan, ja vanhat kuvat tuntuvat toistavan itseään. Menen tänään jonnekin kuvaamaan ja koetan saada uudet kuvat tuohon.:)
Pehmeämmillä sanoilla kuin Hotanen, minäkään ei pidä tuosta kivestä. Miksikö? Sitä olen miettinyt... Sen värisävy on jotenkin tunkkaisen oloinen. Aluksi katsoin, että se on päässyt palamaan puhki, mutta ei se sitä ole. Heijastukset ovat kauniit ja etuosan sumea lehti kuuluu kivasti mukaan.
Kuva on käsitelty, ja minulla on muistikuva, että halusin pehmentää kovaa arkun muotoista kiveä, eli kuvassa on siis valoa hohtava pehmennys juuri kiven kohdassa. Samalla se valo siinä yrittää olla symbolinen.
Kuva on ollut aika kauan varastossani, eli en ole itsekään katsonut sitä julkaisukelpoiseksi, vaikka siinä omiin silmiini on jonkinlaista aika erikoista kauneutta.
Näitä on usein - jokin kiehtoo, muttei itseäkään iske ihan kokonaan... Jostain syystä niitä kuitenkin roikottaa mukana. Osaisiko niitä arvostaa itsekin enemmän aikojen kuluttua?
17 kommenttia:
Tuonen lehto, öinen lehto,
siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.
(Sydämeni laulu, Aleksis Kivi)
Tämä on järkyttävä päivä, varsinkin täällä Jokelassa.
Toivon, että kenenkään lapsen ei koskaan tarvitsisi tuntea itseään aikuista voimakkaammaksi. Ja että jokaisella lapsella olisi joka päivä, aina tarvittaessa aikuinen läsnä rinnallaan.
Iines, tämäkin kuva sopisi hyvin tämänkertaiseen torstai haasteeseen: "tien pää"
Sinäpä sen sanoit Kootee. Taidankin laittaa tämän, kun en viitsi kuvata tietä tai tunnelia. :)
Hyvä kuva ja aiheeseen hyvin sopiva juuri tänään, eilisen surullisten tapahtumien jälkeen. Tuo runo saa aina kyyneleet silmiin.
vahva kuva...
Hieno kuva! Runo sopii siihen harvinaisen hyvin.
Hieno kuva ja sopii sekä aiheeseen että runoon.
Koskettava ja kaunis vastaus haasteeseen.
Tuota kuvaa ei saa tasapainoiseksi millään. Ruumisarkkua taitaa muistuttaa kivi.
Olen tuon Kiven runon viimeisen säkeistön oppinut niin, että tuonen viita, rauhan viita, kaukana on vaimo-Iita usw.
Iines,missä uudet kuvat?
Tuntuu niin synkältä käydä täällä, kun törmää aina tähän "arkkuun".
Ymmärrän, ja itse ajattelin juuri samaa. On ollut niin huonot ja sateiset ilmat, etten ole päässyt nyt kuvaamaan, ja vanhat kuvat tuntuvat toistavan itseään. Menen tänään jonnekin kuvaamaan ja koetan saada uudet kuvat tuohon.:)
Se pitäisi tehdä, nyt on aikaa, vaimo on 5pv Tallinnassa joten minulla ja Viivillä on kissanpäivät =)
Jotain uutta pitäisi saada aikaan, Hotanen jo haukkui minut.
Vertasi kyllä itseäni parempiin ihmisiin.
Pehmeämmillä sanoilla kuin Hotanen, minäkään ei pidä tuosta kivestä. Miksikö? Sitä olen miettinyt... Sen värisävy on jotenkin tunkkaisen oloinen. Aluksi katsoin, että se on päässyt palamaan puhki, mutta ei se sitä ole. Heijastukset ovat kauniit ja etuosan sumea lehti kuuluu kivasti mukaan.
Kuva on käsitelty, ja minulla on muistikuva, että halusin pehmentää kovaa arkun muotoista kiveä, eli kuvassa on siis valoa hohtava pehmennys juuri kiven kohdassa. Samalla se valo siinä yrittää olla symbolinen.
Kuva on ollut aika kauan varastossani, eli en ole itsekään katsonut sitä julkaisukelpoiseksi, vaikka siinä omiin silmiini on jonkinlaista aika erikoista kauneutta.
Näitä on usein - jokin kiehtoo, muttei itseäkään iske ihan kokonaan... Jostain syystä niitä kuitenkin roikottaa mukana. Osaisiko niitä arvostaa itsekin enemmän aikojen kuluttua?
Lähetä kommentti