22.11.2007

Olennaista on pakastimen päällä makoilu


"Minun mielestäni ihmisen suurin virhe on aikakäsityksen luonne. Ihmisillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja he nimeävät siivut aivan kuin omistaisivat ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat. Olennaista on makoilla pakastimen päällä ja seurata emännän keittopuuhia." (Valokuvatorstain haaste: Kurt Vonnegut, Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen, tekstiä mukaillen Iines)







22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kissalta tuo ajanvietto käy mukavasti. Osaavat rentoutua ja nauttia elämästään. :)Se hyvä puoli on kissana olosta, että ei tarvitse rahan perässä juosta. ;)

hpy kirjoitti...

Saisikin olla joskus kissa...

Anonyymi kirjoitti...

Luit ajatukseni!

KooTee kirjoitti...

Sopivasti oli kissa "uunin pankolla".
Minä en ole keksinyt vielä mitään tuohon aiheeseen sopivaa. Eu oikein päässä rullaa =)

Mari kirjoitti...

Eläimet tajuavat elämän ytimen - syödä ja nauttia - kunpa mekin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Iines kirjoitti...

Meinasin muuten kirjoittaa otsikoksi: Olennaista on pankolla makailu... :D

Kun on von Kusti, osaa ottaa iisisti ja nauttia olemassaolevasta hetkestä.

Anonyymi kirjoitti...

Eläimen aika on tässä ja nyt. Ei ole tulevaa, ei mennyttä.

Anonyymi kirjoitti...

joo ollapa kissa. mittarina ennen ja jälkeen ruoan.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ja hauska lähestyminen aiheeseen, josta en edes yrittänyt ymmärtää tuon taivaallista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jukra mikä ilme, tässä on asennetta!

Halo Efekti kirjoitti...

Nautitaan hetkistä lämmössä ja kehräillään :)

Liisa kirjoitti...

Kissat näyttävät yleensä levollisilta, mutta joskus ovat kuin pistoksissa ja kiertävät kuumaa puuroa. :)

Raija kirjoitti...

Että osaavatkin nauttia olostaan:) Tuo taito pitäisi olla meillä ihmisilläkin!

Hanne kirjoitti...

Ihmiset, joilla ei itsellään ole kotieläimiä eivät varmastikaan ymmärrä kuinka paljon eläin voi antaa ihmiselle. Eläin on muutakin kuin kotiin kantaunutta hiekkaa, karvoja takin liepeessä ja huolta sen toilailuista. Itselläni voisi olla kissakin, vaan ei ole. On vain kaksi terrieriä. Luulen, että ne ymmärtävät enemmän kuin aavitammekaan. Näkeehän sen tuon kissan katseesta, ettei se tyhjä ole vaan ajatuksia täynnä. Saisipa kurkistaa sen pään sisään!

Kun vierailee tässä Iineksen kuvablogissa, ei koskaan pety.

Kirjoitin tämän kommentin toistamiseen. Minne lie hävisi se edellinen. Kissako sen vei? Toivottavasti ei ole kohta kahta kertaa tämä juttu.

Iines kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Von Kusti on minulla vain hoidossa, jouluun asti. Minulla on oikeastaan aina ollut eläin, mutta olen joutunut saattaamaan niin rakkaita eläinystäviä ajasta ikuisuuteen, että en tahtoisi enää kokea sellaista. Rubenia on vieläkin joskus ikävä, vaikka sen kuolemasta on kohta kaksi vuotta. Toisaalta tahtoisin kyllä eläimiä taloon, joten kun tilaisuus tulee kohdalle, otan melko varmaan eläimen. Kunpa osuisi oikean löytökoiran luo!

Anonyymi kirjoitti...

Iines; onko siitä jo kaksi vuotta, kun Ruben lähti? Ei voi olla totta, muistan hyvin sen surun.

Iines kirjoitti...

Se oli 20.4.2006. Eli huhtikuussa tulee jo kaksi vuotta.

Näin juuri hiljakkoin unta, jossa halin Rubenia. Heräsin siihen ja ikävä oli tietenkin huikaiseva. Jotenkin tuntuu, ettei uusi koira voi olla yhtä rakas, vaikka tiedän että kyllä voi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se on, vaikka vanhaakin kokoajan kaipaa. On se vain kumma, että eläimeen voi kiintyä niin.
Kyllä sitä välillä kyllästyy ja uhkaa tehdä Viivistä vaikkapa villamyssyn, mutta hetken päästä taas kaikki on ok! Viivi on täysin erillinen koira kuin Miska oli.
Sanoi KH mitä tahansa niin koira on mahtava kaveri =D

Taitaa miehellä olla kiireitä tai sitten on kyllästynyt meikäläiseenkin.=DDDD

Anonyymi kirjoitti...

Iines, käy täällä; http://penalandiankuvablogi.wordpress.com/

Hanne kirjoitti...

Tiedän tunteen, millaista on menettää eläinystävä.Tunnen suurta hellyyttää vanhempaa (13 vuotta) koiraani kohtaan, kun katson sen harmaantunutta olemusta. Minulla alkaa nyt jo olla ikävä. Tiedän, ettei yhteistä aikaa ole enää kauaa.

Jos löytökoiralla tarkoitit siis oikeasti löytökoiraa: http://www.hesy.fi/koiratalo.htm. Siellä niitä on, ihmisen huonosti kohtelemia koiria. Ovat tosin aika haastellisia eläimiä menneisyytensä takia.

Iines kirjoitti...

Kiitos vinkeistä, sekä mainiosta sadehuppuvinkistä että eläintalovinkistä! Eläimestä se vielä, että edellinen koirani oli haasteellinen tapaus, joten nyt saisi olla vähemmän haasteellinen.

Nyt paistaa aurinko ja olen lähdössä kameran kanssa maastoon. :D

Unknown kirjoitti...

Lovely photos.