PS Kyseessä ovat valotuksen suhteen haastavat kuvat, pimeähköstä pöheiköstä, joten käsittelin kuvia Picasan ohjelmalla hieman normaalia enemmän, koettaen välttää liioittelua.
Peipposen höyhenpuku on kuitenkin sen verran kaunis, että panen kuvat näytille.
9 kommenttia:
Peipon höyhenpuvun väritys on todella kaunis, kun sitä tarkastelee lähempää. Erityisesti pidän tuosta keskiperän upeasta vihreästä 🥰.
Kiitos, Susanna! Höyhenpuvussa on tosiaan uskomattomia värivivahteita, ja vielä tuossa tilanteessa, kun se suki höyhenet pörröisiksi, irti toisistaan.
Kyllä nyt on höyhenet kohdallaan ja puku siisti. Peipon kauniit värit tulivat hienosti esiin💗
Kiitos, Irja, peipponen lienee värikkäimpiä lintujamme, tiklin lisäksi.
Iines, mitä sinun hienolle blogillesi oikein tapahtui? Sai kuin ämpärillisen jääkylmää vettä niskaansa kun aamulla meni sinne toiveikkaana, että kaikki olisi ok, ja vastaan tuli ilmoitus: Valitettavasti tätä blogia ei ole olemassakaan.
Lopetitko sinä itse sen? Sitä pelkäsin. Joku siellä täytyi olla sellainen, että kuka tahansa olisi sen lopettanut. Epäilen, että kaverisi eivät päässeet sinne enää. Täysin käsittämätöntä koko asia.
Blogin kuolema tuntui minusta kuin ihminen olisi kuollut. Suren sitä rankasti.
Mutta onneksi sinä elät! Sinä rakennat uuden upean blogin. Ja toivottavasti sinulla on itselläsi tallessa kaikki ne entiset hienot blogiesseet, jotka oli suurella tunteella ja osaamisella kirjoitetut. (Anteeksi kun kirjoitin tänne sinun luontoblogiisi kun en keksinyt miten muuten olisin saanut sinuun yhteyttä. Poista tämä häiritsemässtä luonnon rauhaa, kun olet lukenut.)
PS.
Nyt jälkeenpäin minulle selvisi, että ilmoitus ettei blogia ole olemassakaan, tarkoitti vain sitä postausta, joka nyt viimeksi oli, tosin hatarasti, esillä.
Hämmästyksekseni huomasin, kun "kävin itkemässä blogin raunioilla" että siellähän se pystyssä seisoi ja vain yksi oli poissa.
Alan nyt epäillä omaa koneettani. Jospa se keksii kaikenlaisia harhoja. Anteeksi, Iines, jos olen tällä tavoin lisännyt harmeja sinulle. Huhhuh. Poistathan nämä kommenttini täällä, jonne ne eivät edes kuulu!
Kyllä, Liisu, poistin vain viimeisen kirjoituksen, ja samalla hävisivät sinunkin hyvät kommenttisi, mitä pahoittelen. Se viimeinen kirjoitus sai peräänsä niin kurjan keskustelun, että se pilasi koko blogin tunnelman, ja siksi poisto. Nyt vähän ihmettelen, miten jatkaa, sillä tuntuu kuin kynä olisi katkennut. Katsellaan nyt, varmaan kirjoitan kohta sinne uuden jutun.
Ja anteeksi Liisu, että pelästytin sinut. Se ei tietenkään ollut tarkoitus. Ja kiitos, kun välität aidosti.
No hyvä! Ei sitten mitään hätää. Jatketaan elämää. En minä kenenkään kommentin takia surrut, pelästyin sitä että blogisi on vaarassa. Otin koko jutun tosissani. Eikö se sitä ollutkaan? Mielikuvitukseni on sitten lentävää laatua. Pahoillani. Ja nyt minua kauheasti nolottaa, ilmeisesti olen paatunut tosikko. Mutta miten tuollaisella asialla voi pelleillä niin aidosti, että sitä luulee todeksi jos on vähänkin yksinkertaiset lapselliset aivot! Hävettää. En usko enää mihinkään, sitä olen jo kauan hokenut, mutta uskonpas! Uskon kaiken! Sitäkin on jo kauan hokenut. Nothing. Nothing.
Uusi aamu. Uudet mahdollisuudet. Kaikki on vain unta.
Lähetä kommentti