27.4.2008

Kukkia

Aina se on yhtä herkkää, ensimmäiset valkovuokot ja käenrieskat.


25.4.2008

Valokuvatorstai: kotimainen

Mummin kutoma, juuriharjan ja mäntysuovan pesemä


(PS Aihe oli yllättävän vaikea, koska piti tehdä kuitenkin ero suomalaisen ja kotimaisen välillä. Päädyin siihen lopputulemaan, että kotimainen on kansallinen tuote.)


23.4.2008

Kun taasen kevät saa





>

Miljöö

Klikkaa, jos haluat tutkia värimaailmaa!

18.4.2008

Rappiolla on hyvä olla







Klikkaa suureksi, jos haluat katsoa yksityiskohtia.

Valokuvatorstai

16.4.2008

11.4.2008

Ansiomerkki tarkoituksellisesta bloggaamisesta

Olen saanut tällaisen mieltä ilahduttavan tunnustuksen Raijalta ja lisäksi Juhanalta. Kiitän lämpimästi! Tämä ansiomerkki pitäisi panna jakoon viidelle sellaiselle blogille, jotka eivät vielä ole saaneet tunnusmerkkiä. Omat blogiystäväni, jotka ovat tietenkin minusta niitä tarkoituksenmukaisimpia bloggaajia, ansaitsevat tämän merkin, vaikka toki vieraitakin kiinnostavia blogeja on.

Haluan ensinnäkin ojentaa merkin Raijalle ja Juhanalle, joiden molempien blogit ovat suosikeissani, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Juhana kirjoittaa ihailtavan selkeästi ja konstailemattomasti tärkeistä asioista, ja lisäksi tiedän hänen kuvataitonsa muutamista valokuvista, joita soisi blogissa näkyvän enemmänkin. Raijan upeat luonto- ja hyönteiskuvat ovat vertaansa vailla. He ovat tosin saaneet jo merkin, mutta se ei nyt estä minua, sillä aion antaa muutkin ansiomerkkini kaikille sivupalkissani esiintyville blogisteille, joilla useimmilla on jo tämä ansiomerkki plakkarissaan. Erikseen haluan mainita heistä hieman uudemmat blogistit Katriinan ja Jacquesin, jotka ovat merkkinsä ansainneet hienoilla kuvillaan.

Panen tähän loppuun huvikseni vielä tuoreen lammaskoiran kuvan aamuiselta metsäretkeltä:

Lennä, uneksi!

Luovan esitystaidon kurssilaisia lentoon lähdössä, kirjaimellisesti ilmassa v. 2005. Klikkaa suuremmaksi! (Otettu pienellä neljän pikselin taskudigikameralla...)

8.4.2008

Pörhis


Tässä vielä tämä sama varis kuin hieman alempana. Oli kumman kesyn oloinen eikä lähtenyt karkuun, vaikka menin kameroineni hyvin lähelle.

1.4.2008

Postin nouto läheiseltä laatikolta


Panen tämä kuvan pramille huolimatta siitä, että se on harmaa, paparazzattu kaukaa auton ikkunasta, kun tämä mielestäni kerrassaan herkullinen mummo osui reitilleni ja kamera oli sopivasti etupenkillä ja minä risteyksessä seisaksissa..

Kooteella oli myös paparazzikuva pulloa kallistavasta hepusta blogissaan, tosin teknisesti hyvä. Paparazzikuvissa on sitä jotakin! Onko teillä muilla salaa napattuja otoksia, huonoja tai hyviä? Jos on, pankaa ihmeessä blogiin, sillä hyvä tilanne on joskus tärkeämpi kuin tekniset finessit. Harmi vain, etten saa mummon piirteitä selkeämmiksi kuvankäsittelyssä (Picasa).