Hilma esitti hyvän kommentin mummokuvasta, ja se koskee luvan pyytämistä kuvan julkaisuun ja varmaann ottamiseenkin.
Olisi kiinnostavaa lukea muitakin ajatuksia siitä, pitääkö aina ja ehdottomasti kysyä lupa, kun julkaisee blogissa kuvia, joissa on henkilöitä. Esim. tuo mummokuva.
Luin vasta nyt Hilman kommentin. Siispä uusiksi; Minä en edelleenkään näe syytä kysellä lupia jos kuva on inhimmillen, lämmin jota tämäkin kuva on.
Blogillani olevasta olutta juojasta oleva kuva ottaa kantaa lähinnä näitä kauppojen nurkilla kaljottelevia vastaa. Olisin voinut ottaa aiemmin jo paljon törkeämmistä tapauksista kuvia tuosta kaupan seinustalta, mutta en ole viitsinyt. Kuvani mies on siistin näköinen mies, ei mikään "spurgu". Jano vain on päässyt yllättämään.=)
Ihmisjoukkoja voi yleisellä paikalla kuvata melko vapaasti. Tietysti niissäkin täytyy ensin katsoa mikä on tilanne ennen julkaisemista. Saattaa tietysti olla, että kyseessä on joku "salarakas" kohtaus, mutta silloin henkilöt ovat itse riskinsä valinneet=)
Ei sitä voi jokaiselta mennä lupia kyselemään, ei kuvaamisesta voi tehdä niin hankalaa. Muutenkin henkilökuvia on aivan liian vähän esillä.
On paljon loistavia katukuvaajia joiden kuvia on ollut esillä, kirjoissa ja näyttelyissä. Siitä olen varma ettei lupaa niissä esiintyvissä henkilöiltä ole läheskään aina kysytty.
Minua ei kyllä häiritse lainkaan jos joku vaivautuu ottamaan kuvan ja vaikka blogille sen laittamaan, jos sen vaivan näkee. Eipä ole eteen sattunut=)
7 kommenttia:
Hilma esitti hyvän kommentin mummokuvasta, ja se koskee luvan pyytämistä kuvan julkaisuun ja varmaann ottamiseenkin.
Olisi kiinnostavaa lukea muitakin ajatuksia siitä, pitääkö aina ja ehdottomasti kysyä lupa, kun julkaisee blogissa kuvia, joissa on henkilöitä. Esim. tuo mummokuva.
Luin vasta nyt Hilman kommentin.
Siispä uusiksi; Minä en edelleenkään näe syytä kysellä lupia jos kuva on inhimmillen, lämmin jota tämäkin kuva on.
Blogillani olevasta olutta juojasta oleva kuva ottaa kantaa lähinnä näitä kauppojen nurkilla kaljottelevia vastaa. Olisin voinut ottaa aiemmin jo paljon törkeämmistä tapauksista kuvia tuosta kaupan seinustalta, mutta en ole viitsinyt. Kuvani mies on siistin näköinen mies, ei mikään "spurgu". Jano vain on päässyt yllättämään.=)
Ihmisjoukkoja voi yleisellä paikalla kuvata melko vapaasti. Tietysti niissäkin täytyy ensin katsoa mikä on tilanne ennen julkaisemista. Saattaa tietysti olla, että kyseessä on joku "salarakas" kohtaus, mutta silloin henkilöt ovat itse riskinsä valinneet=)
Ei sitä voi jokaiselta mennä lupia kyselemään, ei kuvaamisesta voi tehdä niin hankalaa. Muutenkin henkilökuvia on aivan liian vähän esillä.
On paljon loistavia katukuvaajia joiden kuvia on ollut esillä, kirjoissa ja näyttelyissä.
Siitä olen varma ettei lupaa niissä esiintyvissä henkilöiltä ole läheskään aina kysytty.
Minua ei kyllä häiritse lainkaan jos joku vaivautuu ottamaan kuvan ja vaikka blogille sen laittamaan, jos sen vaivan näkee. Eipä ole eteen sattunut=)
Kummallisia krookuksia teillä siellä Makkarakoskella,
:D Ihan tavallisia valkoisia sini-lilaviirullisia.
Aika jännän värisiä nämät krookukset, kauniita ovat!
Minulla on samanvärisiä krookuksia kukkapenkissäni, minusta ne ovat todella kauniita.
Lähetä kommentti