Uskon, että ilmastonmuutos vaikuttaa jo enemmän mitä on arveltu. Noita pajunkissojahan näin itse ensimmäisen kerran jo marraskuussa, tosin aika pieniä, mutta kuitenkin.
Älkääs nyt niin kauheasti kehuko, kyllä näissä sanomistakin on. Yhdyn paljolti Marin näkemykseen rytmin puutteesta. :) Väristä sen sijaan pidän ja ideasta, joka on kyllä puolivalmis: herkät pajunkisut kurkistavat oksistosta.
Kamera on onnistunut hyvin värityksessään varsinkin yläkuvassa. Koska minulla ei ole aihetta varsinaiseen kritiikkiin, jätän sen KooTeelle.
VastaaPoistaOho, tattista a-k.h. Värityksen takia kuvan paninkin pramille.
VastaaPoistaKauniita ja herkkiä molemmat.
VastaaPoistaJäin katsomaan, miten eriaikaisia pajunkissat ovat. Onkohan se tavallista vai ilmastomuutoksen syytä?
Uskon, että ilmastonmuutos vaikuttaa jo enemmän mitä on arveltu. Noita pajunkissojahan näin itse ensimmäisen kerran jo marraskuussa, tosin aika pieniä, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaMikäs minä olen tähän mitään sanomaan. Pieniä kissoja ovat, ja kauniit värit.
VastaaPoistaOlen edelleen kesäisissä tunnelmissa.
Kauniita ja pehmeitä pajunkissoja!
VastaaPoistaMitäpä kukaan on sanomaan, kuin oman mielipiteensä - sekavahkoja makuuni. Nyt en saa kiinni rytmistä.
VastaaPoistaKyllä Mari, ajattelen itse samoin. Sommittelu on hajanainen, ja paras tulos olisi ollut, jos oksia olisi ollut selkeästi vain pari.
VastaaPoistaAi miten ihanan herkät keväiset pajunkissakuvat, ja tausta utuisen vesivärimainen. Sykähdyttävät.
VastaaPoistaKiitos, Rita! :)
VastaaPoistaIhastelen ruskean ja sinisen värin vaihtelua ja suloisia pajunkissoja.
VastaaPoistaSe piti tulla vielä sanomaan, että tuo kuulakka värimaailma on näissä kyllä aivan upea! Sopiva kevään herkkyyteen ja talvi-kevät murrosvaiheeseen.
VastaaPoistaÄlkääs nyt niin kauheasti kehuko, kyllä näissä sanomistakin on. Yhdyn paljolti Marin näkemykseen rytmin puutteesta. :) Väristä sen sijaan pidän ja ideasta, joka on kyllä puolivalmis: herkät pajunkisut kurkistavat oksistosta.
VastaaPoista