Itsekin ihmettelin tuota pinkkiä sävyä, mutta olen huomannut sen ennenkin ihan pienissä avautuvissa pajunkissoissa. Voi olla, että tietty valokin saa sen aikaan.
Muuten, minun isäni suku on tutkimusteni mukaan syntyisin Karkusta, mutta isän esivanhemmat siirtyivät sieltä Ruoveden - Vilppulan suuntaan.
Mitä minuun tulee, kävin rippileirin Karkussa, koska silloin ei ollut lähempänä leiriä, vaan pitkä ja tuskastuttava talvirippikoulu. Sen jälkeen en ole Karkussa käynyt.
Suloisen pehmeitä, kuin eläviä konsanaan! Moemmat kuvat ovat jotenkin ainutlaatuisia.
VastaaPoistaHerkkiä kevään merkkejä. Tuota sävyä en ole ennen havainnutkaan.
VastaaPoistaKauniita kissoja, kevään ensi merkit....noin niin kuin normaalisti.
VastaaPoistaItsekin ihmettelin tuota pinkkiä sävyä, mutta olen huomannut sen ennenkin ihan pienissä avautuvissa pajunkissoissa. Voi olla, että tietty valokin saa sen aikaan.
VastaaPoistaAlempi kuva on ihastuttava! Olen nähnyt myös kellertäviä kissoja valkoisten ja punertavien lisäksi.
VastaaPoistaTuo ylempi on kaunis. Etenkin tuo takimmainen "ylimääräinen blurraantunut hässäkkä" kruunaa kuvaa, tasapainottaa tuota määrätietoista kissaoksaa.
VastaaPoistaOikein hyvää Pääsiäistä myös sinne Iinekselle! Kevät tulee! :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista ja mukavaa toista pääsiäispäivää!
VastaaPoistaKyllä teidän siellä Karkussa kelpaa.
VastaaPoistaMuuten, minun isäni suku on tutkimusteni mukaan syntyisin Karkusta, mutta isän esivanhemmat siirtyivät sieltä Ruoveden - Vilppulan suuntaan.
VastaaPoistaMitä minuun tulee, kävin rippileirin Karkussa, koska silloin ei ollut lähempänä leiriä, vaan pitkä ja tuskastuttava talvirippikoulu. Sen jälkeen en ole Karkussa käynyt.