27.6.2018

Sitä sun tätä



Hurja Lyyli, Vantaalta,
ihmettelee luonnon ääniä.





Bling bling.




Itselleni uusi perhosbongaus,
metsäpapurikko, luulen.





Alin kuva on pahasti ylivalottunut, vastavalo, keskipäivän kirkkaus
ja kiire kuvata levoton perhonen. 
Siinä näkyy kuitenkin siipien kuviointi.





6 kommenttia:

Irja kirjoitti...

Olipas hurmaava Lyyli ja voi mitkä sinisilmät! Todella kaunis kuva papurikosta💛

Iines kirjoitti...

Kiitos Irja! Aina sitä innostuu, kun bongaa perhosen, jonka nimeä ei heti tiedä. Papurikko kyllä tuli mieleen, mutta ei tuota metsäpapurikkoa. Aika yleinen perhonen kuitenkin.

Ripranie kirjoitti...

Lumoava kissakuva.

Istuu niin hienosti ylimmässä kuvassa.
Kivahan se, kun viihtyy maalla.

Iines kirjoitti...

Viihtyy kyllä, mutta vähän pelkää luonnon ääniä, kovaa tuulta. Nämä tämmöiset sinisilmät taitavat olla vähän arempia kuin aidot reippaat maatiaiskisut.

Liisu kirjoitti...

Hienoja kuvia minustakin. Ihania katsella. Olet luonnon ystävä mitä suurimmassa määrin, Iines. Sen huomaa heti, kun seuraa tätä toista blogiasi. Jokaisella eläimellä ja kasvilla on samanlainen oikeus elää maapallolla kuin iihmisellä. Ihminen on itse ottanut paikkansa muka "luomakunnan kruununa". Se ei ole oikein. Elämä sinänsä on arvokas asia. Oli se pienellä muurahaisella tai isomahaisella ihmisellä, joka käyttää muuta luontoa hyödykseen. (No, eipäs nyt Liisu saarnata! - vaikka totta se on.)

Iines kirjoitti...

Saarnat ovat tarpeellisia ja hyviä, Liisu, kiitos kannanotosta, samaa mieltä olen!