Olipa kerran pieni lintu. Sellainen tavallinen ja vaatimattoman näköinen. Sillä oli suuria suunnitelmia. Se halusi tulla ihmiseksi. Niinpä se seuraili ihmisten elämää, uskalsi jopa mennä niitä lähelle. Se huomasi, että olennaista ihmiselle on pystyasento ja että se piteli usein merkillistä vekotinta ohuiden, melkein näkymättömien siipiensä varassa. Mikä kapine se oli, sitä eivät hänen pikkuaivonsa käsittäneet. Siiitä lähti joskus leimahtava liekki, joka sokaisi silmät, jos sattui katsomaan siihen suuntaan.
Mutta yhden asian se huomasi osaavansa. Kun ojensi vartalonsa ja kohotti päänsä suoraan, huomasi olevansa pystyasennossa! Voi että se oli siitä ylpeä!
Kaunis lintunen herttaisen sadunomaisessa kuvassa. Ihana. Satutko tietämään mikä lintu on kyseessä?
VastaaPoistaTämä on kai jokin pajulintu, tiltaltti, tai muu hyvin yleinen vaaleanruskea pikkulintu. Tuossa elokuun tummassa valossa se näyttää vähän oudolta.
VastaaPoistaSadunomaisuus tuli ensimmäisenä mieleen kuten Tiitsallekin.
VastaaPoistaViehättävä kuvaa1
Todella jännän näköinen tunnelma!
VastaaPoistaUpea!
VastaaPoistaTunnelmassa pyrin nähtävästi jonkinasteiseen japanilaisuuteen tai vinjetoimalla reunat mustalla, jolloin elokuun tumma valo yhtyi niihin.
VastaaPoistaKiitos kehuista!
Olipa kerran pieni lintu. Sellainen tavallinen ja vaatimattoman näköinen. Sillä oli suuria suunnitelmia. Se halusi tulla ihmiseksi. Niinpä se seuraili ihmisten elämää, uskalsi jopa mennä niitä lähelle. Se huomasi, että olennaista ihmiselle on pystyasento ja että se piteli usein merkillistä vekotinta ohuiden, melkein näkymättömien siipiensä varassa. Mikä kapine se oli, sitä eivät hänen pikkuaivonsa käsittäneet. Siiitä lähti joskus leimahtava liekki, joka sokaisi silmät, jos sattui katsomaan siihen suuntaan.
VastaaPoistaMutta yhden asian se huomasi osaavansa. Kun ojensi vartalonsa ja kohotti päänsä suoraan, huomasi olevansa pystyasennossa! Voi että se oli siitä ylpeä!