Hienoja kuvia täällä! Koira Iloinen, puu huurteinen ja rastas nälkäinen. Mukavat lumikeot marjaterttujen päällä. Eivätkö nuo marjat nälkäiselle rastaalle muka kelpaa?
Täällä on aika vähän kuvauskohteita näin talvisaikaan. Vakiokuvauspaikkoihini on vaikea päästä, kun osaan ei ole tien talvikunnossapitoa, ja kuvaan mieluiten kuitenkin luontoa. Olen minä lintuja kuvaillut, mutta en viitsi aina vain niitä laittaa tähän, sillä pelkään että ihmiset kyllästyvät katsomaan aina samantyyppisiä kuvia. Tuntuu, että ne lumet ja jäät on jo kuvannut.
Sama ongelma minulla, pitäisi aina lähteä autolla jonnekkin kuvaamaan, Jokela on kuvattu jo niin tasan tarkkaa ettei uusia aiheita keksi. Koskikin on ihan jään ja lumen peitossa. Minä en ole kuvannut edes tirppoja, jotain olen kuitenkin ottanut, mutta suurin osa sellaisia ettei niitä edes kehtaa julkaista täällä. Onneksi oli sentään tuo scannausprojekti =D
Rastas on löytänyt itselleen herkkumarjoja. Noita kun riittää, niin kyllä sitä kevääseen pärjää.
VastaaPoistaLuulin ensin mustarastaaksi, kun näkyi vain tumma varjo. Mutta kyllä näitä räksiäkin näyttää talvehtivan meillä.
VastaaPoistaKun vielä oppivat makoisia aronianmarjoja popsimaan, niin eihän niiden kaikkien tarvitse mihinkään täältä lähteä.
VastaaPoistaHienoja kuvia täällä! Koira Iloinen, puu huurteinen ja rastas nälkäinen. Mukavat lumikeot marjaterttujen päällä. Eivätkö nuo marjat nälkäiselle rastaalle muka kelpaa?
VastaaPoistaKaunista talvea.. hänkin nauttii ilmiselvästi..
VastaaPoistaKiitos kommenteista!
VastaaPoistaJäätyneitä marjoja on vielä onneksi joka puolella yllin kyllin. Ei tule rastaallekaan nälkä, jos vain viitsii syödä pakastusmuonaa.
Ei ole kätsei tärissyt pakkasessa =D
VastaaPoistaVaisua on ollut sinunkin kuvaamisesi,
onko pientä kyllästymistä ilmassa?
Täällä on aika vähän kuvauskohteita näin talvisaikaan. Vakiokuvauspaikkoihini on vaikea päästä, kun osaan ei ole tien talvikunnossapitoa, ja kuvaan mieluiten kuitenkin luontoa. Olen minä lintuja kuvaillut, mutta en viitsi aina vain niitä laittaa tähän, sillä pelkään että ihmiset kyllästyvät katsomaan aina samantyyppisiä kuvia. Tuntuu, että ne lumet ja jäät on jo kuvannut.
VastaaPoistaSama ongelma minulla, pitäisi aina lähteä autolla jonnekkin kuvaamaan, Jokela on kuvattu jo niin tasan tarkkaa ettei uusia aiheita keksi.
VastaaPoistaKoskikin on ihan jään ja lumen peitossa. Minä en ole kuvannut edes tirppoja, jotain olen kuitenkin ottanut, mutta suurin osa sellaisia ettei niitä edes kehtaa julkaista täällä.
Onneksi oli sentään tuo scannausprojekti =D
Nyt onneksi jo valo lisääntyy, ja kuvausaikaa päivässä on enemmän. Sekin vaikuttaa kuvaamistahtiin.
VastaaPoistaOnhan nämä helkkarin hienoja kuvia! Mitä suotta kohinoita selittelemään.
VastaaPoista