Ensimmäinen kuva kivitaskusta on mielestäni mainio. Tarkennusvalinta on rohkea: Moni vaatisi enemmän syväterävyyttä vaan en minä. Kuvaan linnun lisäksi tarkentuneet punamultaiset aitalaudanpäät antavat selvän vihjeen ympäristöstä.
Suomalaisen kuvakirjan puolella on muuten taas itselleni uusi perhoslöytö. Kuvakin on lennosta siepattu, ei tavanomainen.
Tuo kivitasku muuten töllisteli minua pelkäämättä, mitä ihmettelin. Voi olla, että poikaset olivat lähellä, tai sitten se oli tottunut rannan veneturisteihin.
Hienoja lintukuvia. Varpunen näyttää tämän kesän poikaselta kun on niin leveät suupielet vielä, pikkuisen hassunkurinen ilme. Kurjet ovat sitten komeita.
Et sattunut huomaamaan pientä punaruskeata höyhenpalloa kurkien mukana? Tässä lähilammella pesivä kurkipari tuo pienokaisensa päivittäin pellolle syömään, joka vuosi sama juttu. Monasti näen heidät koti-ikkunasta.
Pikkukurkea ei joukossa näkynyt. Pitääpä tarkkailla kurkia jatkossakin, sillä näin ne jo toista kertaa samalla pellolla laulujoutsenten kanssa. Olisi hienoa saaada kuva pikkuisesta!
Komea poseerauskuva kivitaskusta ja hyvä tausta. Itse kuvasin pikkuruiseksi "etäkuviksi" jääneet kivitaskut kynnöspellolla kuukausi sitten. Kuvasi on selvästi kertaluokkaa parempi.
Pakkahuoneen rannasta olisi muuten ensiviikonloppuna retki Isonkarin majakalle... On vain aika kaukana, se Pakkahuoneen satama :) Saas nähdä...
No ensi lauantain retki olisi kai Rajalan (kameraliike) "mainosmatka", eli omaa kalustoaan esittelisivät matkan yhteydessä (eli B-luokan reissu). Sikäli outo mainosmatka, että se on kalliimpi, kuin itse ostettu "reittiliikenteen" lippu veneeseen tuonne majakalle... :-S
Ainoa positiivinen seikka on, että matka olisi lauantaina. Normaalit reittiliikeneteen venematkat on perjantaina ja sunnuntaina, jos katsoin netistä oikein. Tuo on todella outoa, jos yhtään ajattelee kauempaa tulevia. Kuka ehtii reissuun perjantaina, varsinkin jos tulee etäältä? Ja sunnuntainahan ollaan yleensä tulossa jo pois viikonlopun vietosta. Omituiset aikataulut on noille venekyydeille tuonne Isoonkariin... No tarvii nyt katsoa. Ehtiihän tuonne ja toiselle majakalle Kylmäpihlajaan (Raumalla), joille olen retkeä suunnitellut kesäksi. Ovat sen verran samalla suunnalla että pitäisi pääsätä samalla reissulla mielellään, kun niihin on täältä minun seudulta kumminkin matkaa...
Onpa hieno lintupäivä, onnittelut!
VastaaPoistaOnnistuispa itse kuvassa yhtä hyvin, kuin nämä! Kivitasku ei ole tainnut huomata kuvaajaa.
VastaaPoistaEnsimmäinen kuva kivitaskusta on mielestäni mainio. Tarkennusvalinta on rohkea: Moni vaatisi enemmän syväterävyyttä vaan en minä. Kuvaan linnun lisäksi tarkentuneet punamultaiset aitalaudanpäät antavat selvän vihjeen ympäristöstä.
VastaaPoistaAivan mahtava tuo ensimmäinen kuva! Muutkin ovat kyllä hienoja!
VastaaPoistaSuomalaisen kuvakirjan puolella on muuten taas itselleni uusi perhoslöytö. Kuvakin on lennosta siepattu, ei tavanomainen.
VastaaPoistaTuo kivitasku muuten töllisteli minua pelkäämättä, mitä ihmettelin. Voi olla, että poikaset olivat lähellä, tai sitten se oli tottunut rannan veneturisteihin.
PS Kurjet on tietysti hyvin kaukaa kuvattu, eikä putkessa ole tehoja tarpeeksi (Canon 55 - 250). Kunnon lintuputki pitäisi saada.
VastaaPoistaHienoja lintukuvia.
VastaaPoistaVarpunen näyttää tämän kesän poikaselta kun on niin leveät suupielet vielä, pikkuisen hassunkurinen ilme.
Kurjet ovat sitten komeita.
Et sattunut huomaamaan pientä punaruskeata höyhenpalloa kurkien mukana? Tässä lähilammella pesivä kurkipari tuo pienokaisensa päivittäin pellolle syömään, joka vuosi sama juttu. Monasti näen heidät koti-ikkunasta.
VastaaPoistaHyvät kuvat.
Pikkukurkea ei joukossa näkynyt. Pitääpä tarkkailla kurkia jatkossakin, sillä näin ne jo toista kertaa samalla pellolla laulujoutsenten kanssa. Olisi hienoa saaada kuva pikkuisesta!
VastaaPoistaKomea poseerauskuva kivitaskusta ja hyvä tausta. Itse kuvasin pikkuruiseksi "etäkuviksi" jääneet kivitaskut kynnöspellolla kuukausi sitten. Kuvasi on selvästi kertaluokkaa parempi.
VastaaPoistaPakkahuoneen rannasta olisi muuten ensiviikonloppuna retki Isonkarin majakalle... On vain aika kaukana, se Pakkahuoneen satama :)
Saas nähdä...
Ensi lauantaina on munamarkkinat! Niitä ei voi ohittaa. Venematkoja Isonkariin ja muuallekin tehdään vissiin monia kesässä.
VastaaPoistaNo ensi lauantain retki olisi kai Rajalan (kameraliike) "mainosmatka", eli omaa kalustoaan esittelisivät matkan yhteydessä (eli B-luokan reissu). Sikäli outo mainosmatka, että se on kalliimpi, kuin itse ostettu "reittiliikenteen" lippu veneeseen tuonne majakalle... :-S
VastaaPoistaAinoa positiivinen seikka on, että matka olisi lauantaina. Normaalit reittiliikeneteen venematkat on perjantaina ja sunnuntaina, jos katsoin netistä oikein. Tuo on todella outoa, jos yhtään ajattelee kauempaa tulevia. Kuka ehtii reissuun perjantaina, varsinkin jos tulee etäältä? Ja sunnuntainahan ollaan yleensä tulossa jo pois viikonlopun vietosta. Omituiset aikataulut on noille venekyydeille tuonne Isoonkariin...
No tarvii nyt katsoa. Ehtiihän tuonne ja toiselle majakalle Kylmäpihlajaan (Raumalla), joille olen retkeä suunnitellut kesäksi. Ovat sen verran samalla suunnalla että pitäisi pääsätä samalla reissulla mielellään, kun niihin on täältä minun seudulta kumminkin matkaa...