Jos ohjelmaidea toteutetaan hyvällä maulla - se on minusta ihan okei. Asia kuuluu luonnollisena osana elämänkaareen, en ymmärrä miksi se pitäisi kieltää televisiossa. Ei kukaan voi kieltää kuolemaakaan tulemasta. Toisilla tuo elämänkaari jää vain aivan liian lyhyeksi ja matalaksi.
Näinhän se on, mutta pelkäänpä pahoin, että tehdään se miten hyvin ja asiallisesi vain niin iltapäivä lehdistömme tekee siitä sellaisen numeron, että saattaisi olla paras unohtaa koko juttu. Joka tapauksessa kyseessä on ulkolainen formaatti jota on pitkälti kaiketi noudatettava. Kysyn vain, miksi pitää tehdä tuollainen formaatin mukainen ohjelma jos halutaan kuitenkin tehdä asiallinen ja hyvä dokumentti. Niitäkin meillä osataan tehdä?
Niin piti sanomani, hyvä toteutus torstai aiheesta.
Hyvä kuva aiheeseen. Samaa mieltä, miksi kuolemasta ei voi tehdä ohjelmaa siinä mistä kaikesta muustakin. Toivottavasti tulee hyvä asiaohjelma ilman turhia lehdistön kaivelemia julkisjuttuja mitä joku teki ennen kuolemaansa. On aika jo romuttaa kuoleman tabu, se kohtaa meistä jokaisen ajallaan.
Luin tuosta aiheesta Ilta-Sanomista. hyvin toteutettu ohjelma on aina ok, mutta ihmettelen suuresti niitä, jotka suostuvat ohjelman "tähdiksi". En minä lähtisi vastaavassa tilanteessa.
Eniten aiheessa tulee harmittamaan tuo KooTeen mainitsema iltapäivä- ja muun juorulehdistön tapa käsitellä ohjelmaa.
Jotenkin luulen, että kun ohjelman tekee Yleisradio eivätkä kaupalliset mainoskanavat, sillä on vahvasti eettinen luonne. Uskon, että henkilöistä ei tulla tekemään lehtijuttuja, arvelen, että se kuuluu jopa sitoumuksiin tai ehtoihin, että asiaa ehdottomasti ei kaupallisteta muissa foorumeissa.
Todellinen kuolema on tabu viihteellinen on o.k. Tarkoitan että Hollywoodhan ei muuta tuotakaan nykyisin kuin ruumiita mennen ja tullen. Kuolema ja kuolemanpelko on kuitenkin aina yksi ihmisen suurimmista, ellei jopa suurin kipupiste. Vaikka en silti lähtisi tuollaiseen itse mukaan. Hyvä toteutus torstai-aiheeseen.
Niin juuri, neulekirppu. Kuolemaa näytetään viihteellisesti joka kanavalla, ja se on monen mielestä ok. No, on kaikki syy uskoa, että tästä tulee ihmistä kunnioittava ohjelma.
A-k.h, temppuilu on kivaa. Himmerrys kuvassa vastaa sitä himmerrystä, joka meillä tätä suurta tuntematonta asiaa kohtaan on: emme tiedä siitä, pitää jättää tilaa, pitää häivyttää asioiden ääriviivat. Kelpasiko selitys ;)
Itseäni kummastuttaa nyt, mikä tuo vaalea "rakennus" taustalla on. Ei siellä nimittäin ole mitään rakennusta, vaan siinä pitäisi olla vapaata ilmaa, sillä kirkko on tuossa heti oikealla. Pitää ihan käydä katsomassa, onko siinä jokin pressuilla verhottu tekele, jota en kyllä kuvatessa huomannut.
Pidän kuvasta, "himmerryksineen" kaikkineen. Tosi-Tv-ohjelmat ovat mielestäni kaikki keinotekoisia enkä katso niitä. Kuolema, kuoleminen kuuluukin normaaliin ihmiselämänkiertoon, mutta että viihdeohjelmaan???? EI KIITOS! Ei sitten missään formaatissa! IMHO!
Jos ohjelmaidea toteutetaan hyvällä maulla - se on minusta ihan okei. Asia kuuluu luonnollisena osana elämänkaareen, en ymmärrä miksi se pitäisi kieltää televisiossa. Ei kukaan voi kieltää kuolemaakaan tulemasta. Toisilla tuo elämänkaari jää vain aivan liian lyhyeksi ja matalaksi.
VastaaPoistaSamaa mieltä, Halo. Intouduin kirjoittamaan tästä aiheesta Ikkuna-blogiin päreen.
VastaaPoistaNäinhän se on, mutta pelkäänpä pahoin, että tehdään se miten hyvin ja asiallisesi vain niin iltapäivä lehdistömme tekee siitä sellaisen numeron, että saattaisi olla paras unohtaa koko juttu. Joka tapauksessa kyseessä on ulkolainen formaatti jota on pitkälti kaiketi noudatettava.
VastaaPoistaKysyn vain, miksi pitää tehdä tuollainen formaatin mukainen ohjelma jos halutaan kuitenkin tehdä asiallinen ja hyvä dokumentti. Niitäkin meillä osataan tehdä?
Niin piti sanomani, hyvä toteutus torstai aiheesta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSiirrän kommenttini "ikkunaan". Sopii sinne paremmin.
VastaaPoistaAihe kuvineen on kyllä juuri se perimmäinen kipupiste
Tärkeä ja ihan jokaista koskettava kipu - onhan siitä tehty hyviä ohjelmia, miksei nytkin?
VastaaPoistakaunis kuva
VastaaPoistaHyvä kuva aiheeseen. Samaa mieltä, miksi kuolemasta ei voi tehdä ohjelmaa siinä mistä kaikesta muustakin. Toivottavasti tulee hyvä asiaohjelma ilman turhia lehdistön kaivelemia julkisjuttuja mitä joku teki ennen kuolemaansa. On aika jo romuttaa kuoleman tabu, se kohtaa meistä jokaisen ajallaan.
VastaaPoistaLopeta temppuilu.
VastaaPoistaLuin tuosta aiheesta Ilta-Sanomista. hyvin toteutettu ohjelma on aina ok, mutta ihmettelen suuresti niitä, jotka suostuvat ohjelman "tähdiksi". En minä lähtisi vastaavassa tilanteessa.
VastaaPoistaEniten aiheessa tulee harmittamaan tuo KooTeen mainitsema iltapäivä- ja muun juorulehdistön tapa käsitellä ohjelmaa.
Jotenkin luulen, että kun ohjelman tekee Yleisradio eivätkä kaupalliset mainoskanavat, sillä on vahvasti eettinen luonne. Uskon, että henkilöistä ei tulla tekemään lehtijuttuja, arvelen, että se kuuluu jopa sitoumuksiin tai ehtoihin, että asiaa ehdottomasti ei kaupallisteta muissa foorumeissa.
VastaaPoistaTodellinen kuolema on tabu viihteellinen on o.k.
VastaaPoistaTarkoitan että Hollywoodhan ei muuta tuotakaan nykyisin kuin ruumiita mennen ja tullen.
Kuolema ja kuolemanpelko on kuitenkin aina yksi ihmisen suurimmista, ellei jopa suurin kipupiste.
Vaikka en silti lähtisi tuollaiseen itse mukaan.
Hyvä toteutus torstai-aiheeseen.
Niin juuri, neulekirppu. Kuolemaa näytetään viihteellisesti joka kanavalla, ja se on monen mielestä ok. No, on kaikki syy uskoa, että tästä tulee ihmistä kunnioittava ohjelma.
VastaaPoistaA-k.h, temppuilu on kivaa. Himmerrys kuvassa vastaa sitä himmerrystä, joka meillä tätä suurta tuntematonta asiaa kohtaan on: emme tiedä siitä, pitää jättää tilaa, pitää häivyttää asioiden ääriviivat. Kelpasiko selitys ;)
Hyvä toteutus aiheesta.
VastaaPoistaRauhallinen kuva. Tuo häivytyskö sen tekee, mietin.
Itseäni kummastuttaa nyt, mikä tuo vaalea "rakennus" taustalla on. Ei siellä nimittäin ole mitään rakennusta, vaan siinä pitäisi olla vapaata ilmaa, sillä kirkko on tuossa heti oikealla. Pitää ihan käydä katsomassa, onko siinä jokin pressuilla verhottu tekele, jota en kyllä kuvatessa huomannut.
VastaaPoistaPidän kuvasta, "himmerryksineen" kaikkineen. Tosi-Tv-ohjelmat ovat mielestäni kaikki keinotekoisia enkä katso niitä. Kuolema, kuoleminen kuuluukin normaaliin ihmiselämänkiertoon, mutta että viihdeohjelmaan???? EI KIITOS! Ei sitten missään formaatissa! IMHO!
VastaaPoista